Luonnonmateriaali – selluloosakuidut

Hamppu (HA)

Luonnostaan ympäristöystävällinen ja nopeakasvuinen kasvi, joka ei vaadi runsasta kastelua ja menestyy karussakin ympäristössä. Hamppu ei vaadi kasvaakseen keinolannoitusta, mutta niiden käyttö riippuu paljon viljelytavasta. Kuituhampun viljely oli pitkään kiellettyä, vaikka se on eri kasvilaji kun poltettava sukulaisensa. Hampun käsittely tapahtuu myös samaan tapaan kun pellavan ja sen ympäristökuormitus riippuukin prosessista. Luonnonvesissä tapahtuva liotus on vesistöjä rehevöittävää, mutta nykyään se tapahtuu yleensä entsyymien avulla altaissa. Kuituominaisuuksiltaan hamppu on pellavan omainen, mutta hieman karkeampaa ja kovempaa. Kuituhampusta valmistetaan tällä hetkellä myös biopohjaista muovia ja siitä pystytään käyttämään lähes kaikki osat hyödyksi.
Hamppu on yksivuotinen kasvi, joka menestyy ilman tuholaistorjunta-aineita ja vain vähäisellä lannoituksella, sekä kestää hyvin erilaisia sääolosuhteita. Hamppuviljelmillä töissä olevat työntekijät eivät siten altistu samanlaisille kemikaalimäärille kuin esimerkiksi puuvillaviljelmillä työskentelevät. Pohjoismaissa hamppu voi kasvaa kaksimetriseksi pensaaksi, suotuisemmissa kasvuolosuhteissa jopa puolet isommaksi. Hampun käyttötarkoituksia ovat perinteisesti olleet köyden, paperin ja purjeiden valmistus. Nykyisin hamppua hyödynnetään jopa biomuovin ja rakennusalan eristeiden valmistukseen. Tekstiiliteollisuudessa käytettävä kuituhamppu on turhaan kärsinyt huonosta maineesta, sillä tämä Cannabis Sativa-kasvin muunnos ei sisällä huumavia ainesosia nimeksikään. Sen sijaan se on erittäin hyvin vaatekäyttöön sopiva luonnonkuitu, joka on kankaaksi kudottuna hyvin samannäköinen kuin pellavakangas. Kuituhamppu on materiaalina helppo värjätä, luonnostaan antibakteerinen. Hamppukangas torjuu hyvin ultravolettia säteilyä sekä tuntuu lämpimältä kylmää ihoa vasten ja päinvastoin, eli hampusta valmistetut vaatteet ovat erittäin mukavia päällä varsinkin kesäaikaan.

Pellava (LI)

Tunnettuna kuituna vanha ja sen käsittelymenetelmät ovat säilyneet lähes muuttumattomina nykypäivään asti. Pellavaa viljellään joko kuitu- tai öljykasvina. Kuitu saadaan pellavan varresta, kuoren alla olevasta kerroksesta. Pellava on yksivuotinen kasvi ja menestyy parhaiten lauhkealla vyöhykkeellä, mutta sitä on mahdollista viljellä myös karummissa olosuhteissa. Pellava ei juurikaan vaadi lannoitusta tai torjunta-aineita kasvaakseen. Viljely on elpynyt myös Suomessa viimeisen vuosikymmenen aikana. Pellavan käsittelymenetelmästä riippuen- varsinkin liotusvaiheessa, sillä saattaa olla haitallisia vaikutuksia ympäristöön. Nykyään yleisempää on liotus entsyymien avulla altaissa. Se yleensä valkaistaan ennen värjäystä kemiallisesti luonnollisen ruskean värinsä takia, tämä on ennen tehty auringon valon avulla. Pellavan rypistyvyys johtuu kuidun joustamattomuudesta. Pellava myös imee tehokkaasti kosteutta ja kuivuu nopeasti.

Pellava on vanhin tunnettu tekstiilikasvi. Kasvina yksivuotinen pellava on jopa metrin korkuinen. Suomessa pellava oli käytetyin kuitu vielä noin sata vuotta sitten, ja lähes jokaisessa talossa on aikoinaan ollut oma pieni pellavaviljelmä, sillä pellava kasvaa karussakin maaperässä, ei tarvitse keinokastelua ja lannoitustakin hyvin vähän. Sittemmin puuvilla syrjäytti pellavan, ja Suomessa pellavan viljely loppui lähes kokonaan 1940-luvulla. Viime aikoina pellava on taas noussut suosituksi materiaaliksi, ja sen kasvatusta kotimaassa on elvytetty erilaisin projektein. Nykyisin pellavaa tuotetaan eniten Kiinassa, Belgiassa, Ranskassa ja Venäjällä. Noin 1,5% maailman tekstiilituotannosta koostuu pellavasta.

Pellavan tuotannossa on ominaista liotusvaihe, joka tehdään pellavan korjuun jälkeen. Jotta kuidut saadaan irti, on pellava liotettava joko ulkona pellolla 3-8 viikkoa ketoliuotuksena jolloin kaste hoitaa tämän vaiheen, tai vesiliuotuksena, jolloin pellava upotetaan veteen pariksi viikoksi. Nykyisin pellavan vesiliuotus ei ole suositeltavaa luonnonvesissä, joissa elää kaloja, veteen huuhtoutuvien ravinteiden vuoksi. Myös bakteerien ja entsyymien avulla toteutettava kemiallinen liuotus on mahdollista. Liotustavoista ketoliotus on nykyään eniten käytetty.

Pellava on luja kuitu, joka imee hyvin kosteutta itseensä. Pellavalla on erinomainen lämmönjohtokyky, jonka ansiosta se tuntuu viileältä lämpimällä iholla ja lämmittää viileällä.

Pellavalle ominainen kiiltävä ja sileä pinta on paitsi miellyttävä ja upean näköinen myös käytännöllinen, sillä tämän vuoksi pellava hylkii likaa ja puhdistuu helposti pesussa. Koska pellava on jäykkä kuitu, rypistyy se helposti eikä kestä koneellista pesua yhtä hyvin kuin puuvilla. Tämän takia pellavatuotteita ei suositella säilytettävän pitkiä aikoja laskostettuna, sillä tämä voi aiheuttaa pellavakuitujen murtumista taitekohdasta. Jotta pellavainen vaate säilyisi mahdollisimman hyvässä kunnossa, kannattaa se säilyttää henkarilla roikkuen.

Nokkonen

Materiaalina paljolti pellavan kaltainen, mutta vähemmän rypistyvä. Nokkosesta on mahdollista valmistaa puuvillan kaltaista sileää materiaalia, joka on kuitenkin ominaisuuksiltaan vahvempaa. Kuidun prosentuaalinen määrä kasvissa on kuitenkin suhteellisen pieni (n. 3-5 prosenttia). Nokkonen on monivuotinen kasvi, joka menestyy karussa maassa ilman keinotekoista lannoitusta tai kastelua ja siitä voidaan käyttää lähes kaikki osat kuituhampun tapaan. Samalla se menestyy myös ylilannoitetussa typpipitoisessa maassa.

Rami / Kiinanruoho (RA)

Trooppisen alueen nokkoskasvi, joka kasvaa lähes kolmimetriseksi. Rami on yksi vanhimmista kuitukasveista. Kuituna Rami on kestävää ja lujaa, jota voidaan valkaista ja merseroida eli lipeäkäsitellä puuvillan tapaan ja se värjäytyy myös helposti.

Puuvilla (CO)

Tällä hetkellä yksi käytetyimmistä ja samalla epäekologisin luonnonmateriaali. Sen kasvatus vaatii suuria määriä lämpöä, vettä sekä kemikaaleja lannoitukseen ja hyönteistorjuntaan. Samalla tehotuotantona tapahtuva kasvatus köyhdyttää maaperää ja saastuttaa vesistöjä, myös kasvatukseen käytetyt kemikaalit ovat vahingollisia ihmisille ja eläimille. Puuvillaa kasvatetaan pääasiassa yksivuotisena pensaskasvina, vaikka sitä olisi mahdollista viljellä monivuotisesti. Lähes puolet kaikista maailman tekstiileistä tehdään puuvillasta, ja sen kasvatukseen käytetään 20–30% kaikista maailmassa käytetyistä tuholaismyrkyistä. Tavanomaisen puuvillan viljely aiheuttaa kiistatta merkittäviä ympäristöhaittoja. Kemikaalien käytön lisäksi puuvillan viljely vaatii runsasta keinokastelua, jonka takia viljelyalueiden vesivarannot kuivuvat ja maaperä suolaantuu. Yhden puuvillakilon tuottamiseen tarvitaan jopa 20 000–40 000 litraa vettä. Tunnetuin puuvillapeltojen keinokastelun aiheuttama ympäristötuho lienee Araljärven kuivuminen Keski-Aasiassa.

Puuvillan viljelyssä käytetyt lannoitteet aiheuttavat merkittäviä ravinnepäästöjä vesistöihin. Myös puuvillapelloilla työskentelevät ihmiset altistuvat työssään vaarallisille kemikaaleille. Kasvinsuojeluaineiden jäämät eivät häviä valmiista puuvillavaatteesta, ja vaatetta käyttävän ihmisen iho joutuu kosketuksiin viljelyssä käytettyjen aineiden kanssa.

Luomupuuvilla ja Reilun Kaupan puuvilla

Luonnonmukainen tuotanto on hyvä vaihtoehto runsaasti lannoitteita ja torjunta-aineita käyttävälle puuvillan tehotuotannolle. Luomupuuvillaa saadaan pelloilta, joissa ei nykyisen-, eikä kolmen aikaisemman vuoden sadon viljelyssä ole käytetty kemiallisia lannoitteita, hyönteisten- tai kasvitautien torjunta-aineita tai ennen poimintaa lehtiä kuivattavia kemikaaleja. Luonnonmukaisesa tuotannossa tuholaisten torjuntaan käytetään puuvillan luontaisia vihollisia. Viljely vaatii silti runsaasti vettä. Koska maaperä pysyy luomuviljelyssä rikkaampana, keinokastelua ei tarvita yhtä paljon kuin tavallisen puuvillan viljelyssä.

Luomupuuvillan viljelijät saavat puuvillasta takuuhinnan. Heidän toimintaedellytyksensä eivät ole riippuvaisia lannoitteiden ja torjunta-aineiden maailmanmarkkinahintojen vaihtelusta. Luomupuuvillan tuotannossa ei käytetä geenimuunneltuja organismeja (GMO).

Reilunkaupan puuvillassa kiinnitetään huomiota viljelijöiden ja tuotantotyöntekijöiden työoloihin ja reiluun palkkaukseen. Ympäristötekijät huomioidaan myös, mutta niiden säädökset eivät ole yhtä tiukkoja kuin luomupuuvillassa.

Luonnonmateriaalit - proteiinikuidut

Lampaanvilla

Lampaiden kasvatus ja laiduntaminen sopivat alueille joilla maan viljely perinteisillä maatalouskasveilla on vaikeaa. Tällaisia alueita ovat ylängöt ja vuoristalueet sekä muut karut alueet. Yhdestä lampaasta saadaan keskimäärin 3,5 kiloa villaa vuosittaisessa kerimisessä. Tästä noin puolet voidaan puhdistuksen jälkeen hyödyntää tekstiilin raaka-aineena.

Villa on lämmin ja hengittävä materiaali, joka puhdistaa itse itseään. Villavaatetta ei tarvitse pestä yhtä usein kuin esimerkiksi puuvillasta tai keinokuidusta valmistettua vaatetta. Villa imee itseensä jopa 30% oman painonsa verran vettä. Villavaattetta käytettäessä iho pysyy kuivana ja lämpimänä, vaikka hieman hikoilisikin.

Villa on uusiutuva eläinperäinen raaka-aine. On totta, että lampaiden päälle saatetaan suihkuttaa torjunta-aineita loiseläimiä ja tuholaisia vastaan. Joillain alueilla isot lammaslaumat aiheuttavat myös eroosiota. Kokonaisuutena villakuidun tuottaminen ja muokkaaminen rasittaa ympäristöä kuitenkin vähän, eivätkä torjunta-aineet aiheuta lampaille oireita.

Villan tuotannon eettiset kysymykset liittyvät pitkälti lampaiden kohteluun. Viime vuosina paljon julkisuutta on saanut erityisesti Australiassa merinovillaa tuottavien merinolampaiden julma kohtelu, niin sanottu ”mulesing”, jossa lampaiden turkista ja samalla ihosta leikataan iso pala nahkaa ilman kivunlievitystä. Käytäntöä on perusteltu lihakärpäsen torjunnalla. Eläinten suojelujärjestöjen ahkeran kampanjoinnin johdosta Australian villateollisuus on luvannut lopettaa julman käytännön vuoteen 2010 mennessä.

Luomuvillan tuotannossa ja prosessoinnissa ei käytetä torjunta-aineita eikä kemikaaleja missään vaiheessa. Luomuvillan tuotanto on maailmanlaajuisesti vielä vähäistä, eikä tuotanto pysty vastaamaan kasvavaan kysyntään. Australian villantuottajien organisaation AWI:n mukaan maailman suurin villantuottaja, Australia, tuottaa 100–200 tonnia sertifioitua luomuvillaa vuosittain.

Kashmir (WS)

Kashmirvillaa saadaan kashmirvuohesta, joita kasvatetaan pääasiassa Mongoliassa ja Himalajalla. Materiaali on haluttua sen pehmeyden ja kevyden vuoksi. Perinteinen vuohien kasvatus on suhteellisen ekologista sen tapahtuessa pienissä laumoissa, jolloin ympäristö pystyy kantamaan tästä aiheutuvan kuormituksen. Tällä hetkellä villan tuotanto on kuitenkin laajentunut hinnan laskiessa ja kysynnän kasvaessa. Tämä on johtanut siihen, että laiduntavia eläimiä on tällä hetkellä enemmän aikaisempaan nähden ja ylilaiduntaminen aavikoittaa ympäristöä ja vähentää sen monimuotoisuutta.

Angora (WA)

Angora on angorakaneista saatua pehmeää karvaa. Angorakanien kasvatus tapahtuu häkkiolosuhteissa epäeettisesti, kuten muidenkin tarhaeläinten. Suurin ongelma angorantuotannossa on karvan nyppiminen eläimestä, joka on sille hyvin kivuliasta. Angoraa voidaan kuitenkin tuottaa myös eettisesti, jos se tehdään pienimuotoisesti. Tällöin karva kammataan eläimestä käsin. Ylimääräisen karvan poistaminen on suotavaa kanien hyvinvoinnin takia. Tämä on kuitenkin aikaavievää, ja materiaalin kerralla saatava määrä on pieni, minkä takia tuotanto on epäeettistä suurien materiaalimäärien toivossa.

Silkki (SE)

Silkkiä on kasvatettu Kiinassa tuhansia vuosia. Nykyään silkkiä tuotetaan Kiinan lisäksi Japanissa, Venäjällä, Intiassa ja Thaimaassa. Näissä maissa silkkitoukan kotipuun Mulperin kasvatus on mahdollista. Mulperiperhoset elävät mulperipuissa, joita ne käyttävät ravintona. Puiden viljelyyn käytetään lannotteita ja torjunta-aineita. Silti kemiallinen kuormitus on pienempi kuin puuvillan viljelyssä. Silkkiä saadaan mulperiperhosen toukan kotelon pitkästä kuiturihmasta. Jotta kuitu saadaan ehjänä käyttöön, toukat tapetaan höyryttämällä. Tällöin silkistä tulee tasaista ja laadukkainta. Eettisempi valinta onkin villisilkki eli rauhansilkki, jossa toukat saavat rauhassa kuoriutua koteloistaan. Silkkiä pidetään maailman hienoimpana tekstiilimateriaalina ja sen ylellisiä ominaisuuksia on yritetty jäljitellä useissa keinokuiduissa.

Silkki hengittää, tuntuu ihoa vasten kylmällä lämpimältä ja kuumalla viileältä. Silkin kuiturakenne on tiivis joten se sitoo itseensä vain vähän ilmaa pitäen samalla lämpimän ilman ihon ja tiiviin kankaan välissä. Silkki puhdistaa itse itseään, joten sitä ei tarvitse pestä niin usein kuin muista kuiduista valmistettuja vaatteita.

Silkin kasvatuksella ei ole merkittäviä ympäristövaikutuksia. Jos silkin värjäys tehdään ympäristövaikutukset minimoiden, sen ympäristötaakka on hyvin pieni.

Kuten muutkin luonnonkuidut on silkki biologisesti hajoava materiaali.

Nahka

Yleisimmin vaatteissa ja kengissä käytetty nahka on lehmännahkaa, mutta myös sian, lampaan, vuohen, poron ja hirvennahkaa käytetään. Lehmiä kasvatetaan suurtiloilla, joissa tehotuotanto aiheuttaa maaperän köyhtymistä, vesistöjen saastumista ja eroosiota. Karjan kasvatuksesta syntyy myös metaanipäästöjä jotka ovat hiilidioksidia kuormittavampia ympäristön kannalta. Usein eläimiä kasvatetaan paikoissa, joissa eläimiä kohdellaan huonosti. Nahka parkitaan eli viimeistellään yleensä kromilla, joka on myrkyllistä ja ympäristölle haitallista. Tuotannossa käytetyn veden puhdistaminen saattaa olla puutteellista, jolloin likavesi pääsee saastuttamaan vesistöjä.

Nahka on luonnonmateriaali, mutta kromiparkitseminen hidastaa sen maatumista merkittävästi. Parempi vaihtoehto on kasviparkitseminen, jossa käytetään kasviperäisiä tanniineja. Kasviparkitseminen on hitaampi prosessi, jonka takia se ei ole yleistynyt teollisuudessa. Tällä hetkellä on kehitteillä useita kasviperäisiä vaihtoehtoja nahalle, joita voidaan valmistaa mm. ananaksesta tai sienistä. Voi tosin kestää pitkään, ennen kuin nämä vaihtoehdot tulevat markkinoille isossa mittakaavassa.

Nahkaa käytetään paljon kengissä ja laukuissa, koska se on kestävä ja miellyttävä materiaali joka muotoutuu käytössä. Nahkaa pystyy hyvin huoltamaan ja huollettuna se kestääkin yleensä käytössä vuosikausia.



Muuntokuidut 

Lyocell (CLY) / Tencel / Ioncell

Lyocell on kuituna samankaltainen kuin viskoosi ja sitä voidaan valmistaa samoista materiaaleista mm. eukalyptuksesta, bambusta, koivusta ja männystä. Lyocellin valmistusmenetlmän etuna sen yksinkertaisuuden lisäksi on sen ympäristöystävällisyys, koska valmistukseen käytettävä liuotin voidaan käyttää lähes kokonaan uudelleen. Lyocellin valmistus perustuu selluloosan liuottamiseen aminohapon avulla tasaiseksi massaksi, josta se kehrätään erillisiksi filamenteiksi. Tämän jälkeen filamentit ja katkokuidit valkaistaan ja käsitellään pinnan pehmentävillä aineilla. Tunnetuin lyocell kuitu on tällä hetkellä kauppanimeltään Tencel.

Kaupalliseen tuotantoon Lyocell pääsi vuonna 1992, ja kuitu onkin monelle kuluttajalle vieläkin aivan uusi tuttavuus. Lyocell on kestävä ja kosteutta imevä materiaali, joka sopii tämän takia esimerkiksi mainiosti urheiluvaatteisiin. Kudottuna kankaana lyocell on silkinomainen ja pehmeästi laskeutuva, eikä se rypisty helposti.

Toisin kuin viskoosia tuotettaessa, lyocellin tuotantoprosessi on suljettu, eli tuotannossa tarvittavat biohajoavat kemikaalit otetaan talteen ja pystytään käyttämään uudestaan 99.5 prosenttisesti. Tuotantoprosessi kuluttaa vähemmän vettä ja energiaa kuin esimerkiksi puuvillan tuotanto. Raakamateriaalina lyocellin tuotannossa käytetään nopeakasvuisesta eukalyptuspuusta tuotettua selluloosaa ja materiaali on 100% biohajoava. Lyocell on saanut EU:n ympäristömerkin.

Huolla Lyocell-vaatteita seuraavasti. Lue pesuohjeet ja pese joko käsin hellävaraisella pesuaineella viileässä vedessä tai koneessa kevyellä linkouksella. Ripustuskuivaus. Lyocell kutistuu ensimmäisessä pesussa noin 3% ja säilyttää sen jälkeen kokonsa hyvin.

Suomessa kehitellään tällä hetkellä Ioncell nimistä lyocell kuitua, jonka valmistus perustuu ionisten nesteiden käyttöön kuidun liuotuksessa. Tähän ei tarvita haitallista rikkihiiltä, johon viskoosin valmistus perustuu. Liukosellun lisäksi  Ioncell-F -prosesssissa voidaan käyttää myös paperisellua, keräyspaperia tai -pahvia ja tekstiilijätettä. Tutkimusten mukaan Ioncell F -kuitujen ominaisuudet ovat jopa parempia kuin nykyisten viskoosin ja Tencelin. 

Myös merilevästä voidaan valmistaa SeaCell-nimistä muuntokuitua, jolla on ihoa hoitavia ominaisuuksia.


Bambu

Bambu on ruohokasvi, joka voi kasvaa jopa metrin vuorokaudessa. Se ei tarvitse kasvaakseen ja menestyäkseen lannoitteita eikä torjunta-aineita. Bambun saanti on kymmenen kertaa suurempi kuin puuvillan saanti vastaavalta pinta-alalta ilman lannoitteita.

Bambusta povataan haastajaa puuvillalle lähivuosina sen ylivoimaisten laatuominaisuuksiensa vuoksi. Se on puuvillaa pehmeämpää, tuntuu silkkimäiseltä ja sisältää antibakteerisia ominaisuuksia. Bambusta valmistettu tekstiili suodattaa UV –säteilystä jopa 90%. Lisäksi se imee kosteutta tehokkaasti ja tämän vuoksi se on esimerkiksi suosittu materiaali vauvojen kestovaipoissa. Bambu hengittää erinomaisesti ja tuntuu kuumalla ilmalla ihoa vasten viileältä ja kylmällä ilmalla lämpimältä. Bambun tuntua iholla voisi kuvata yhdistelmäksi silkkiä ja puuvillaa. Se soveltuu ominaisuuksiensa takia erinomaisesti lasten-ja alusvaatteiden materiaaliksi.

Kun bambua jalostetaan viskoosiksi, käytetään kemikaaleja, joilla on omat ympäristövaikutuksensa, eikä prosessi ole tämän johdosta valitettavasti täysin saasteeton. Prosessia kuitenkin kehitetään jatkuvasti puhtaammaksi. Toivottavasti jatkossa myös bambun jalostus on yhtä ekologista kuin raaka-aineen tuotanto.


Synteettiset kuidut

Polyesteri (PES)

Polyesteri valmistetaan uusiutumattomasta maaöljystä, jonka pumppaaminen maasta aiheuttaa päästöjä ilmaan, vesistöön ja ympäristöön. Polyesterin muokkaaminen kuitumuotoon vaatii paljon energiaa, mutta toisaalta vähemmän vettä kuin luonnonkuidut. Tekokuitusista materiaaleista valmistetut vaatteet ovat problemaattisia myös käytössä; pesun aikana niistä irtoaa mikromuoveja, jotka päätyvät vesistöön ja sitä kautta eliöihin. Joihinkin käyttötarkoituksiin synteettiset kuidut kuitenkin soveltuvat paremmin, esimerkiksi kovan käytön työvaatteisiin ja urheiluvaatteisiin. Järkevin valinta onkin kierrätetty polyesteri.

Kierrätyspolyesteri, PET

PET-kierrätyspolyesterin raaka-aineena käytetään meillekin tuttuja PET-muovipulloja. Vaikka keinokuitujen tuotanto pohjautuu öljyyn ja on paljon energiaa vievää, pystytään polyesterin elämää hyödyntämään jatkokäytössä uuden vaatemateriaalin sijasta.

Polyamidi / Nylon (PA)

Polyamidi, tunnetaan myös kauppanimillä Nylon ja Spandex on maaöljypohjainen tekokuitu. Ominaisuuksiltaan polyesteriä kestävämpi ja sitä käytetään usein tuotteisiin, jotka ovat kovassa kulutuksessa esim. työ-, suoja- tai urheiluvaatteissa.

Kierrätetty nylon

Nykyään on saatavilla myös kierrätettyä nylonia, jota valmistetaan mm. merestä kerätyistä  hylätyistä kalaverkoista. Noin 235g kalaverkkoa saadaan noin 1m esimerkiksi ulkoiluvaatteissa käytettävää kestävää nylonkangasta. Kierrätettyjen materiaalien käyttö vähentää uusien materiaalien ja luonnonvarojen käyttöä ja edesauttaa merten puhdistamista muoviroskasta.

Akryyli (PAN)

Maaöljystä valmistettava synteettinen kuitu. Akryylin valmistus vaatii eniten energiaa ja vettä muihin tekokuituihin verrattuna. Akryylin kuitutuotanto on kuitenkin halpaa, jonka takia siitä valmistetaan paljon tuotteita, joiden käyttöikä on lähes olematon. Akryyli nyppyyntyy herkästi eikä säily siistinä pitkään. Myös akryylissa on samat ongelma kuin muissa muovipohjaisissa kuiduissa; tuotteen pesun aikana siitä irtoaa mikromuoveja, jotka päätyvät vesistöön ja sitä kautta eliöihin.


Pure Waste

Pure Waste on suomalainen innovaatio, jonka takana ovat Costo-asustemerkin perustajat. Pure Waste on aivan uudenlainen tapa tuottaa ekologisia kankaita ja lankoja, sillä raaka-aineena käytetään vaateteollisuuden leikkuujätettä. Yritys sai Vuoden muotiteko-palkinnon keksinnöstään vuonna 2013.

Kaavojen asettelusta riippuen, on 15% vaateteollisuudessa käytetystä kankaasta leikkuujätettä, pieniä hukkapaloja joita ei pystytä hyödyntämään vaatteiden ompelussa. Pure Waste kerää nämä hukkapalat ja prosessoi leikkuujätteestä uutta kangasta ja lankaa puhdistamalla, riipimällä vanumaiseksi ja tämän jälkeen kehräämällä uutta lankaa joka voidaan jälleen kutoa kankaaksi.

Koska prosessin läpikäynyt materiaali on alun alkaen hukkaan heitettävää leikkuujätettä, ei sen tuotanto kuluta luonnonvaroja. Pure Waste-materiaalit eivät myöskään tarvitse värjäystä, vaan Pure Waste-materiaalit saavat värinsä suoraan raaka-aineena käytetyn leikkuujätteen mukaan. Esimerkiksi Pure Waste-farkkukangas, Denim by Denim on saanut värinsä raaka-aineena käytetyistä farkkujen leikkuujätepaloista. Tämän takia Pure Waste materiaalien värisävy on hiukan erilainen erästä riippuen. Farkkukankaan lisäksi Pure waste-menetelmällä tuotetaan trikoota, collegea, erilaisia kudottuja kankaita sekä ompelulankoja puuvillaisena sekä puuvillasekoitteina.

Kierrätys- ja ylijäämämateriaalit

Varsinkin monet kotimaiset pienet merkit käyttävät tuotannossaan kierrätys- sekä ylijäämämateriaaleja. Kierrätysmateriaalit ovat olleet aikaisemmin käytössä, ja sittemmin purettu ja hyödynnetty uudestaan. Esimerkiksi nahka usein pehmenee ja paranee käytön myötä, ja soveltuu kestävänä materiaalina siten erinomaisesti uusiokäyttöön.

Ylijäämämateriaalit ovat vaate- tai huonekaluteollisuuden käyttämien kankaiden pakanloppuja tai kokonaan tuotantoon päätymättömiä kankaita. Välillä suunnittelija saattaa löytää vuosia tai vuosikymmeniä varastossa lojuneita aarteita, jotka näyttävät aivan erinäköisiltä nykyaikaisiksi malleiksi ommeltuina. Tällöin kankaan tarkkaa koostumusta ei voida aina varmasti sanoa, mutta suunnittelija osaa usein arvioida materiaalin koostumuksen melko hyvin.