Vaikka koronakriisi on vienyt tilaa ilmastonmuutokseen liittyvältä uutisoinnilta, ei tämä maailmanhistorian toistaiseksi pahin ympäristökriisi ole poistunut mihinkään.

Nudgessa korona-aika on kasvattanut tuntuvasti verkkokauppatilausten ja palautusten määrää. Olemmekin lähteneet laajasti miettimään, miten voisimme vähentää jatkossa verkkokauppapalautuksiin liittyviä sekä taloudellisia että ympäristöön kohdistuvia vaikutuksia. Tässä mietinnässämme on erityisesti verkkokauppapalautusten ilmasto- ja jätevaikutukset. Lue lisää miten teemme aktiivisesti työtä verkkokaupan palautusten minimoimiseksi.

Oman toimintamme ympäristövaikutusten vähentämisen lisäksi päätimme lähteä mukaan suomalaisen Istutapuita.fi –yrityksen toteuttamaan turvekäytöstä postuneen Karhusuon metsitykseen Kouvolassa.

Puiden istutus on tutkitusti yksi tehokkaimmista toimista torjua ilmastonmuutosta, jollei tehokkain. Kasvaessaan puut sitovat ja säilövät ilmakehästä hiilidioksidia, joka suurina määrinä aiheuttaa ilmaston lämpenemistä. Yksi istutettu puu sitoo elinkaarensa aikana noin 600kg hiilidioksidia. Puiden kasvu täysikokoiseksi vie kasvupaikasta riippuen noin 50-100 vuotta. 

Puiden istuttaminen on helppo tapa vaikuttaa tässä ja nyt kun odotamme lisää erityisten hiilidioksidia vähentävien teknologisten keksintöjen tulemista. Samaan aikaan on yhtä tärkeää pyrkiä kaikin keinoin kohti vähäpäästöistä taloutta. 

Vanhat turvekäytöstä poistuneet suopohjat luovuttavat ilmaan edelleen hiilidioksidia ja metaania, ja ne ovat heikkokasvuisia sellaisinaan. Lannoittamalla puutuhkalla vanhat suopohjat, niistä saadaan hyvä kasvualusta aluskasvillisuudelle ja puille. Metsittämällä paljaat alueet saadaan sekä vanhan suopohjan vapauttamaa, että ilmakehässä olevaa hiilidioksidia sidottua puiden ja muun kasvillisuuden biomassaan. Lisäksi turvesoista aiheutuvat päästöt vesistöihin vähenevät.

Tämän lisäksi olisi tärkeää saada Suomessa ennallistettua myös märkiä soita palauttamalla niiden vesitalous ojitusta edeltäneeseen tilaan.

Nudge on startannut metsitysyhteistyön istuttamalla Istutapuita.fi –hankkeen kautta Karhusuolle 50 puuta. Tästä eteenpäin istutamme aina viisi (5) puuta jokaista sataa (100) verkkokauppatilausta kohden. Lisäksi istutamme yhden puun jokaisesta suoraan myymälään palautetusta verkkokauppatilauksesta. Näin sinäkin olet asiakkaanamme mukana puiden istutuksessa Karhusuolle!

Lisätietoa:

istutapuita.fi

Science: The global tree restoration potential

YLE: Mullistava tutkimustulos: Puiden istuttaminen on tehokkaampi ja halvempi kuin mikään muu ilmastonmuutoksen torjuntakeino